2-Etyyliheksanoli
Normaali sisäilma ei sisällä 2-etyyliheksanolia lainkaan. 2-Etyyliheksanolia emittoituu, irtoaa sisäilmaan, kosteuden vaurioittamista PVC-muovimatoista. Se on myös mikrobivauriota indikoiva yhdiste.
2-Etyyliheksanolin tiedetään olevan alkaalisen rakennekosteuden vaikutuksesta syntyvä PVC-muovimattojen pehmittiminä käytettyjen ftalaattien hajoamistuote (Gustafsson 1990). Tyypillistä tälle hajoamisreaktiolle on, että se jatkuu, vaikka muovimaton alla oleva kosteuspitoisuus laskee kuivumisajan myötä. Kun pinnoitteen vaurio havaitaan, rakennekosteus ei välttämättä ole enää kohonnut (Järnström 2005). Suomessa valmistetuissa muovimatoissa ei ole saanut käyttää pehmittimiä vuoden 2006 jälkeen. Suomeen on kuitenkin saanut tuoda ja käyttää vuoden 2006 jälkeenkin muovien pehmittimiä sisältäviä mattoja, joten kyseinen ongelma on mahdollinen myös vuoden 2006 jälkeen rakennetuissa rakennuksissa.
2-Etyyliheksanoli on myös kosteus- ja mikrobivauriota indikoiva yhdiste. Esimerkiksi homeet, kuten Aspergillus versicolor, ja sädesienet (streptomykeetit, aktinomykeetit) tuottavat sitä (Bjurman & Kristensson 1992, Claeson 2006). Koska alkaalisen rakennekosteuden tiedetään vaurioittavan PVC-muovimattojen pehmittiminä käytettyjä ftalaatteja, ovat useat tasoitteiden valmistajat siirtyneet valmistamaan pH:taan neutraaleja tasoitteita, aiempien alkaalisten tasoitteiden sijasta estääkseen ftalaattien hajoamisen. Tämä on sinällään ollut turhaa, koska Suomessa valmistetuissa PVC-muovimatoissa ei ole saanut käyttää ftalaatteja vuoden 2006 jälkeen.
Mikäli VVOC- ja VOC-ilmanäytteissä on selvästi viitteitä mikrobikasvustoon, rakenteiden mikrobikasvustoista (homeet, hiivat, sädesienet ja muut bakteerit) voi sisäilmaan tulla myös yhdisteitä, joita ei voida mitata ilmasta niiden kemiallisten ja fysikaalisten ominaisuuksien vuoksi. Mahdollisista rakenteiden mikrobikasvustoista voi tulla sisäilmaan mikrobien itiöitä ja kemiallisia yhdisteitä, jotka voivat myös aiheuttaa erilaisia oireita ja hajuja riippuen henkilöiden terveydentilasta ja aiemmista altistumisista vastaaville kasvustoille. 2-Etyyliheksanolin ja mikrobien aiheuttamat oireet ovat hyvin samanlaisia, joten oireiden perusteella ei voida tunnistaa niiden aiheuttajaa.
2-Etyyliheksanoli voidaan aistia makeahkona, imelähkönä hajuna, mikäli yhdisteen hajukynnys ylittyy. Yhdiste aiheuttaa mm. yleisoireilua, silmä-, nenä- sekä kurkkuoireita (Metiäinen ym. 2003), limannousua (Villberg ym. 2004), limakalvoärsytystä (Wolkoff 1995), hengitystietulehdusta (Wålinder ym. 2001) ja sen epäillään aiheuttavan erilaisia hengitystieoireita, ja jopa lievää kuumeilua (Kamijima ym. 2002).
2-Etyyliheksanoli on rasvaliukoinen yhdiste, joten sitä kertyy elimistöön tiloissa oleskeltaessa tai työskenneltäessä. Siten 2-etyyliheksanolin pitoisuus elimistössä nousee ja lopulta yhdiste aiheuttaa oireita. Tämän vuoksi 2-etyyliheksanolin pienikin pitoisuus sisäilmassa on haitallinen. Yleensä jo noin 2 % pitoisuus 2-etyyliheksanolia on riittävä pitoisuus aiheuttamaan oireita tiloissa työskenteleville tai siellä muutoin oleskeleville. Kun 2-etyyliheksanolin lähde poistetaan tai henkilökunta siirtyy työskentelemään tilaan, jonka ilmassa sitä ei ole, yhdisteen pitoisuus elimistössä alkaa laskea. 2-Etyyliheksanolin poistuminen elimistöstä kestää noin 3 kuukautta.
2-Etyyliheksanoli on erittäin helposti haihtuva yhdiste. Mikäli tiloissa on erittäin hyvä ilmanvaihto, voi olla ettei 2-etyyliheksanolia saada mitatuksi vaurioituneenkaan tilan sisäilmasta lainkaan. Kuitenkin lattiamateriaalin FLEC-mittauksessa havaitaan lattiamateriaalista irtoavan 2-etyyliheksanolia. Tässäkin tapauksessa tulee korjaustapaa valittaessa ottaa huomioon lattiamateriaalin 2-etyyliheksanoli.
Jos sisäilmassa havaitaan 2-etyyliheksanolia, tulee sen lähde selvittää, jotta korjaustoimet osataan tehdä oikein. Mikäli tiloissa on muovisia lattiamateriaaleja, voidaan niiden hajoamisaste selvittää mittaamalla lattiamateriaalista irtoavat, emittoituvat, yhdisteet suoraan emissiomittauksella, eli ns. FLEC-analyysillä. Lattiatasoiteessa piilevä mikrobivaurio voidaan havaita mikrobien DNA-analyysillä.
Lähde: www.ositum.fi
Home
Vakavimpien asuntojen sisäilmaan liittyvien oireiden takaa paljastuu useimmiten kosteus- tai mikrobivaurio. Tyypillisiä homealtistuksen aiheuttamia oireita ovat jatkuvat hengitystietulehdukset, silmien ja limakalvojen ärsytysoireet, päänsärky ja väsymys. Myös kuumeilua ja niveloireita voi esiintyä. Herkkyys homeille vaihtelee ihmisten välillä ja siksi vain osa altistuneista saa oireita.
Homeita ja muita mikrobeja on elinympäristössämme jatkuvasti pieniä määriä. Kohonneet pitoisuudet kosteusvauriohomeita eivät kuitenkaan kuulu terveelliseen sisäilmaan. Tietyt homelajit ovat terveydelle haitallisempia ja ne esiintyvät enimmäkseen kosteusvauriokohteissa. Näitä kutsutaan ns. indikaattorilajeiksi.
Homeista johtuvien terveysongelmien aiheuttajia ovat mm. homeitiöiden ja -rihmojen sisältämät homemyrkyt eli mykotoksiinit ja mikrobien tuottamat haihtuvat aineenvaihduntatuotteet (MVOC = microbial volatile organic compounds). Nämä heikentävät limakalvojen puolustuskykyä, jolloin ihminen altistuu erilaisille infektioille. Myös suoria ärsytysoireita voi esiintyä. Kosteusvaurioihin liittyvien mikrobien itiöt ovat tyypillisesti hyvin pienikokoisia, vain muutamia mikrometrejä, joten ne kulkeutuvat hengitysteissä aina keuhkorakkuloihin asti.
Homeen terveyshaitat
Homeet vaikuttavat ihmisen terveyteen kolmella tavalla. Ne voivat aiheuttaa ärsytysoireita, tulehduksia ja/tai allergioita.
Tietyt ärsytysoireet kuten silmien, nenän ja kurkun ärsytys sekä hengenahdistus ja astman vaikeutuminen on osoitettu liittyvän home- ja kosteusvaurioihin. Myös äänen käheys, kurkkukipu, yskä ja limannousu ovat yleisiä oireita. Muita oireita, joita esiintyy homeille altistuneilla ihmisillä ovat kuume, flunssan kaltaiset oireet, väsymys, päänsärky, huimaus, ripuli, pahoinvointi, maksavauriot ja häiriöt vastustuskyvyssä. Ongelmana terveyshaitan arvioimisessa on se, että ihmiset ovat yksilöllisesti herkkiä homeille ja niiden erittämille yhdisteille. Ärsytysoireet häviävät tyypillisesti pian sen jälkeen kun altistumista ei enää tapahdu.
Lähde: www.ositum.fi
Huonepöly
Huonepöly on leijuvaa ja laskeutuvaa pölyä, joka koostuu epäorgaanisista ja orgaanisista hiukkasista. Leijuva pöly jaetaan hieno- ja karkeapölyyn. Leijuvaa pölyä poistetaan ilmanvaihdon avulla ja laskeutunutta pölyä erilaisilla siivousmenetelmillä.
Hienopöly (< 1 mikrometri) sisältää mm. noki-, öljy- ja raskasmetallihiukkasia. Nokihiukkasiin kuuluvat myös polysykliset aromaattiset hiilivedyt, PAH -yhdisteet, joiden tiedetään aiheuttavan syöpää. Nämä hiukkaset ovat lähtöisin erilaisista palamisprosesseista, liikenteen ja teollisuuden päästöistä ja tupakansavusta.
Karkea pöly (> 1 mikrometri) sisältää hiukkaset, jotka ovat ihmisen tuottamia tai peräisin ulkoilmasta. Pinnoille laskeutuva pöly on karkeaa pölyä. Rakennuspöly on tyypillisesti karkeaa pölyä.
Hiukkaspölypitoisuuden enimmäisarvot PM10 ovat Sisäilmastoluokitus 2000 mukaan 20…50 μg/m3. PM10 hiukkaspitoisuudella tarkoitetaan huoneilmassa leijuvaa pölyä, jonka hiukkasten aerodynaaminen halkaisija on alle 10 μm.
Keuhkoihin pääsevät kulkeutumaan hiukkaset, jotka ovat kooltaan pienempiä kuin 5 µm. Lähde: www.sisailmayhdistys.fi
Epäorgaaniset kuidut
Epäorgaanisia kuituja ovat mm. lasikuidut (tekniset lasikuidut) ja mineraalivillakuidut kuten vuorivilla, lasivilla ja kuonavilla, jotka voivat esiintyä sisäilmassa leijuvina ja pinnoille laskeutuvina. Mineraalivillakuidut ovat halkaisijaltaan alle 3 μm:stä (0,1 – 3 μm lasimikrokuitu) noin 8 μm:iin.
Mineraalivillakuituja käytetään rakennusten ulkoseinien ja ylä- ja alapohjarakenteiden lämmöneristemateriaaleissa, ilmanvaihtokanavien lämpö-, äänen- ja paloeristemateriaaleissa, ilmanvaihtosuodattimissa ja huonetilojen äänenvaimennusmateriaaleissa kuten akustiikkalevyissä ja -paneeleissa. Sisäympäristöstä löytyvät kuidut ovat usein peräisin ilmanvaihtojärjestelmien vanhoista äänenvaimentimista.
Sisäilman mineraalikuitupitoisuudet ovat yleensä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan kuitua/m³, jos rakennusmateriaaleissa tai ilmanvaihtojärjestelmässä on käytetty mineraalivillavalmisteita.
Kun halkaisijaltaan yli 3 μm:n epäorgaanisten kuitujen pitoisuus sisäilmassa ylittää 100 kuitua/m³, saattavat teolliset mineraalikuidut olla todennäköisenä syynä ylähengitysteiden, ihon tai silmien ärsytysoireille.
Koska karkeat kuidut (halkaisijaltaan yli 3 μm) laskeutuvat varsin nopeasti, ovat huoneen eri pinnoille laskeutuneet kuidut merkittävämpi altistumisen lähde kuin ilmassa leijuvat kuidut. Ihmisten toiminta voi nostaa pinnalla olevan pölyn ja kuidut tilapäisesti ilmaan ja ylähengitysteihin. Pinnoilta kuidut tarttuvat helposti myös käsiin aiheuttaen ihoärsytystä ja käsistä ne voivat kulkeutua silmiin.
Kuitujen esiintymistä voidaan arvioida pinnoilta kerättävien laskeumanäytteiden avulla. Laskeumanäytteet voidaan ottaa joko pyyhintänäytteillä, jolloin pölyä kerätään 1-2 litran Minigrip-muovipusseihin tai teippinäytteillä, jolloin pöly kerätään geeliteippeihin.
Lähde: www.sisailmayhdistys.fi
Asbesti
Asbesti on yleisnimi eräille luonnon mineraalikuiduille. Yleisimpiä asbestilaatuja ovat
- krysotiili (valkoinen asbesti)
- krokidoliitti (sininen asbesti)
- amosiitti (ruskea asbesti)
- antofylliitti
Vuonna 1988 asbestityö säädettiin luvanvaraiseksi. Vuodesta1994 lähtien asbestin käyttö, maahantuonti ja kauppa on ollut kiellettyä (www.hengitysliitto.fi).
Asbestin käyttö oli laajaa vielä 1960-70 -lukujen vaihteessa. Altistusta esiintyy nykyään asbestipitoisten rakenteiden purku- ja korjaustöissä, jos suojautuminen on puutteellista.
Terveydelle vaarallisimpia ovat kuidut, joiden pituus on 5-10 µm ja halkaisija 0,3-1 µm. Osa kuiduista pääsee pienimpien keuhkoputkien ja -rakkuloiden seinämiin vaurioittaen soluja. Osa kulkeutuu ylemmistä hengitysteistä puhdistusmekanismien mukana nielun kautta vatsaan.
Kaikkien asbestilajien on todettu aiheuttavan keuhkofibroosia ja -syöpää. Asbestipölylle altistuminen voi aiheuttaa myös mesotelioomaa (keuhkopussin tai vatsakalvon seinämän pahanlaatuinen kasvain), asbestoosia (asbestipölykeuhko) ja keuhkopussin sairauksia. Asbestille altistuneilla on todettu myös lisääntynyt riski sairastua kurkunpään ja ruuansulatuskanavien syöpiin.
Sisäilman asbestikuitupitoisuuden pitää olla alle 0,01 kuitua/cm3 ja välitön toimenpideraja on 0,1 kuitua/cm3. Kuiduiksi lasketaan hiukkaset, joiden pituus on yli 5 µm (mikrometriä).
Pinnoille laskeutuneessa pölyssä ei saa esiintyä asbestikuituja.
Lähde: www.sisailmayhdistys.fi